"Willa Hirsipuu" - unelmien hirsitupa

Talo, joka piti hankkia 10 vuoden aikajänteellä, sitten joskus. Kävimme katsomassa useamman myyntikohteen, mutta aina jokin oli pielessä; huono talo, pieni tontti tai naapurit liian lähellä. Sitten tuli viesti ystävältä, joka kertoi, että hänellä on myytävänä talo, jossa hänen äitinsä oli asunut aiemmin. Saatesanoina ystävä kertoi, että ”käykää nyt edes katsomassa sitä ja ymmärrän jos ette ole kiinnostuneita”.

Niinpä sunnuntaina 1.11.2020 hyppäsimme Hiaceen ja ajoimme Korsnäsiin katsomaan tuota vuonna 1940 rakennettua tupaa. Se ei ehkä ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta mitä lähemmäs tupaa rämmimme polviin asti ylettyvässä heinikossa ja pääsimme katsomaan taloa tarkemmin, asia valkeni todella nopeasti. Tämä on se meidän etsimämme unelmien hirsitupa!

Korsnäs

Korsnäs on kahden tuhannen asukkaan kunta Pohjanmaan rannikolla. Kunta on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Vaasasta. Kuntaa on joskus mainostettu maailman ruotsinkielisimmäksi kunnaksi. Ruotsinkielisten osuus on vieläkin noin 86% kunnan asukkaista. Korsnäs on myös Manner-Suomen läntisin kunta, jonka historia ulottuu keskiajalle saakka. Korsnäs tunnetaan nykyään vihanneksistaan ja turkistarhauksesta.

Willa Hirsipuu 2021 ©